Abraham Lincolnin murhajuttu ja oppi kirjallisten todisteiden merkityksestä

Yhdysvaltain kuudestoista presidentti Abraham Lincoln harjoitti ennen presidentiksi tuloaan menestyksekkäästi asianajajan ammattia, ja häneen viitataan usein alan amerikkalaisessa kirjallisuudessa. Eräässä kuuluisimmista jutuistaan Lincoln puolusti ystäväperheensä murhasta epäiltyä poikaa, jonka väitettiin tappaneen uhrinsa lyömällä tätä päähän ns. slungshot-aseella, jossa köyden päähän on solmittu kivi. Jutussa keskeisessä roolissa oli todistaja, joka väitti nähneensä muutamaa minuuttia ennen puoliyötä tapahtuneen teon lähes 50 metrin päästä. Lincoln kysyi todistajalta, kuinka tämä on voinut nähdä yöllä tapahtuneen teon niin kaukaa, johon tämä vastasi nähneensä tapahtumat "kuutamon valossa". Lincoln esitti tämän jälkeen tuomioistuimelle todisteena almanakan, jonka perusteella todistajan väite oli virheellinen: almanakka osoitti, että kyseisenä ajankohtana kuu oli ollut laskeva ja lisäksi niin alhaalla, ettei se ollut voinut valaista tekopaikkaa todistajan väittämällä tavalla. Avaintodistajan kertomuksen osoittauduttua epäuskottavaksi syyte hylättiin.

Kertomus opettaa asianajosta muutamankin seikan, joista ensimmäinen on tietenkin se, että hyvä asianajaja on huolellinen ja perehtyy juttunsa yksityiskohtiin. Lincoln oli tutkinut tapahtuma-ajan olosuhteita kalenterin perusteella ja hän tiesi, että tapahtumapaikalla oli tuolloin pimeää. Lisäksi hyvällä asianajajalla on pelisilmää. Lincoln otti onnistuneesti laskelmoidun riskin pyrkien siihen, että todistaja vetoaisi kuutamonvaloon - hän tiesi saavansa tuolloin todistajan kiinni valheesta ja kyseenalaistettua tämän uskottavuuden.

Jutun ilmeisin oppi on kuitenkin se, että uskottavat kirjalliset todisteet ovat oikeudenkäynnin lopputuloksen kannalta hyvin usein ratkaisevia - ainakin silloin, jos jutun keskiössä on näyttö eikä puhdas juridiikka. Uskottavimmat kirjalliset todisteet taas ovat sellaisia, jotka aidosti kuvastavat tapahtuma-ajankohdan tilannetta, silloin käytyjä keskusteluja, esitettyjä näkemyksiä tai todellisia olosuhteita - kuten klassikkotapauksen kalenteri, joka osoitti, ettei tapahtuma-aikana ollut kuutamoa, vaikka todistaja niin väitti. Kirjallisen todistelun merkitys korostuu erityisesti silloin, jos oikeudenkäynnin ja tapahtumien välillä on pitkä aika. Kirjallinen todistelu korostuu myös niissä tilanteissa, joissa asianosaisten tai heidän nimeämiensä todistajien kertomukset poikkeavat toisistaan huomattavan paljon. Se osapuoli, jonka "tarinaan" asiassa esitettävä todistelu sopii johdonmukaisesti ja ilman suuria ristiriitoja, on oikeudenkäynnissä todistelun näkökulmasta vahvoilla.  

Ongelma näiden hyvin kirjallisten todisteiden kanssa on, että niitä joko on olemassa tai sitten ei. Ainoa mahdollisuus niiden luomiseen on juuri silloin, kun riita on syntymässä. Mahdollisen riitatilanteen ilmetessä olisikin tärkeää pysähtyä miettimään, miltä tilanne näyttää senhetkisen kirjallisen aineiston valossa. Onko esimerkiksi vastapuolen sopimusrikkomukseen reagoitu sähköpostitse, vai onko asia jäänyt vain puhelun varaan? Jos mitään kirjallista dokumentaatiota näin tärkeästä asiasta ei ole, asia on syytä korjata mahdollisimman nopeasti. Vastaavasti, jos vastapuolelta alkaa yhtäkkiä tulla sähköposteja, joissa viittaillaan kovinkin tarkasti menneisiin keskusteluihin ja pyritään siirtämään näitä asioita ikään kuin kirjalliseen muotoon, on selvää, että vastapuoli rakentaa omaa tapaustaan ja omaa aineistoaan. Tällöin viestejä on syytä lukea ja niihin tulisi vastata tätä asiaa tiedostaen, jotta oma lähestymistapa asiaan pysyisi johdonmukaisena ja tämä ilmenisi myös kirjeenvaihdosta tai muista dokumenteista.

Kun juttu on hyvin mietitty ja rakennettu alusta alkaen, ja oma kanta asioihin johdonmukaisesti dokumentoitu, lähtökohdat oikeudenkäyntiin paranevat olennaisesti. Tällöin asia on myös helpompi sopia hyvillä ehdoilla. Klassikkosanonta "jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan" pätee erimielisyystilanteisiin mitä parhaimmin. Onneksi oikeudenkäyntiin valmistautuminen ei sodasta poiketen vaadi suuria investointeja, vaan ensisijaisesti malttia pysähtyä ja analysoida tilannetta.